San Francison Pormestari Korruptioskandaalin Keskellä

San Franciscon kaupungin pormestari London Breed on myöntänyt perjantaina ottaneensa 5,600 dollarin summan autoremonttia varten entiseltä San Francison kaupunkin julkisten töiden johtajalta Mohammed Nurulta.

Pormestari Breed myöntää olleensa Nurun ystävä viimeiset 20-vuotta ja jonkin aikaa myös romanttisessa suhteessa tämän kanssa. Mohammed Nuru sai viime kuussa syytteen korruptiosta. Liittovaltion poliisi FBI tutkii tapausta parasta aikaa.

Breed väittää, ettei ole koskaan pyytänyt Nurua tekemään mitään laitonta, eikä Nuru ole Breedin mukaan myöskään koskaan pyytänyt häneltä mitään laitonta. Breed tuli itse ulos haluten hälventää liikkeellä olevia huhuja. Sanojensa mukaan Breed oli järkyttynyt kuullessaan syytteistä Nurua vastaan.

Nuru ja ravintoloitsija Nick Bovis pidätettiin viime kuussa korruptiosta ja FBI:lle valehtelusta.

Breed kuitenkin myöntää ottaneensa Nurulta 5,600 dollaria viime vuonna autoremonttia varten. Breedin mukaan hän halusi kertoa asian julkisesti itse.

Valvoja Hillary Ronen ja Dean Preston pitävät Breedin toimintaa ongelmallisena ja huolestuttavana. Ronen mielestä Breedin pitäisi erota virastaan.

Myös San Franciscon syyttäjän toimisto tuli ulos koskien Breedin tapausta.

Breed ei aio pyytää anteeksi ystävyyttään ja romanttista suhdetta Nuruun, mutta ei halua kertoa tekosyitä toiminnalleen.

Jyrki Mäkelä

Jyrki Mäkelä.

Leave a Reply