Hallituksen Vastaisia Mielenosoituksia Ympäri Irania

Ympäri Irania hallituksen vastaiset mielenosoitukset ovat syttyneet yliopistoissa. Mielenosoitukset syttyivät sen jälkeen, kun Iranin hallitus myönsi ampuneensa Ukrainalaisen matkustajakoneen maastalaukaistavalla ohjuksella. Iskussa kuoli kaikki matkustajakoneen matkustajat ja koneen henkilöstö, yhteensä 176 ihmistä.

Tuhannet mieltään osoittavat opiskelijat vaativat maan ylimmän johtajan Ayatollah Ali Khamenein eroa. Amir Kabir yliopistolla erään opiskelijan kyltissä luki, “F–k you & your mistake,” (Haista vittu sinä ja sinun virheesi”). Kyltissä oli myös 16 ohjusiskussa kuolleen opiskelijan nimet. Opiskelijat vaativat kuolemaa diktaattorille ja vallankumouskaartia jättämään maan rauhaan. “Soleimani oli murhaaja, ja hänen johtajansa myös!”, kuului eräs protetestihuuto lauantaina. The New York Post julkaisi ensimmäisenä jutun aiheesta.

Turvallisuusjoukot hajottivat mielenosoituksen väkivaltaisesti käyttäen kyynelkaasua. paikallaolleiden opiskelijoiden filmaamasta videosta. Katso video klikaamalla tästä linkkiä.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump twiittasi lauantaina sekä englanniksi että persiaksi tukensa Iranin hallitusta vastustavile mielenosoittajille.

Jyrki Mäkelä

Jyrki Mäkelä.

Leave a Reply