Mielensäpahoittajien ja Vastuunpakoilijoiden Valtakunta

“Pahoittelen EU-asioiden viestintäpäällikön turhan jyrkkää ohjausta lehdistön tapaamisessa.” – pääministeri Sanna Marin, SDP Twitterissä 12.12.2019

Kovinkaan moni tuskin uskoo, etteikö käsky tullut Marinilta itseltään. Tyylikkäämpi tapa olisi ollut kertoa itse ettei vastaa muihin kuin EU-huippukokoukseen liittyviin asiohin. Vaikka onki juuri päässyt pääministerin paikalle, kannattaisi dumpata ylimielinen asenne. Toimittajia ja ihmisiä kiinnostaa kovastikin mitä poliitikot touhuavat.

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä on kunnostautunut viikon mielensäpahoittajana, joka tuntuu olevan todellinen super herneen vetäjä, koska kaikki ihmiset eivät ole samaa mieltä hänen kanssaan.

Vihreiden puheenjohtaja ja sisäministeri Maria Ohisalo teki kuluvan viikon eduskunnan kyselytunnista lähinnä takavuosien poliittisen satiiriohjelman Kyllä Herra Pääministeri kaltaisen huonon kopion lähinnä kiittelemällä kutakin edustajaa esitetystä kysymyksestä. Yhteenkään kysymykseen hän ei onnistunut vastaamaan edes välttävästi.

Useat medialähteet joiden joukossa mm. Ilta-Sanomat on tuonut julkisuuteen tiedoksi, että Vihreiden Pekka Haavisto (ulkoministeri) on ohjeistanut hallitusta kuinka sen täytyy vastata al-hollia koskeviin kysymyksiin. Haavisto on itse koko sekasotkun pääarkkitehti. Useiden medialähteiden mm. Yle ja Ilta-Sanomat, etenkin Timo Haapala ovat tuoneet Kysymys kuuluu? Kuka johtaakaan hallitusta? Roolit tuntuvat olevan vähintääkin hyvin sekaisin ja vastuuta pakoillaan kuin kyynärpäät viuhuvat 1500 metrin juoksun viimeisellä kierroksella.

Sosiaalinen media, etenkin Twitter on näinä aikoina kuin ylikuumentunut kranaatinheitin. Yksi jos toinen siellä aikaansa kuluttava milloin kiukkuaa jonkun tai joidenkin toisten mielipiteistä, kun ne eivät vietävä vieköön satu edustamaan kiukkuajan omia mielipiteitä. Toisten solvaaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Asiallista debaattia on häviävän vähän. Valopilkkuna ovat harvat kuten tuotteistaja Jari Parantainen, joka jakaa asiasisältöä ja heittää rakentavaa kritiikkiä monista yhteiskunnastamme, etenkin yrityselämässä vallitsevista pöhköyksistä.

Jyrki Mäkelä

Jyrki Mäkelä.

Leave a Reply