Toimituksen Sana

Miksi The Mäkelä keskittyy vahvasti Iso-Britanniaan?

Meneillään oleva aikakausi on etenkin Euroopan historiassa merkittävä ja sen vaikutuksia ei voida tietää etukäteen täydellä varmuudella. Kenelläkään, kun ei ole kristallipalloa josta voisi nähdä tulevan. 31.10.2019 Iso-Britannian Brexit on tarkoitus astua voimaan. Iso-Britanniassa vallitsee kova tohina, sillä eroa on valmisteltava mahdollisimman hyvin ja aikaa on todella vähän. Monia kiinnostaa saada tietoa mitä saarivaltakunnassa tapahtuu ja mitä tulee tapahtumaan taas mantereen puolella. Yksikään Euroopan Unionin jäsenvaltio ei ole koskaan aiemmin eronnut unionista. Tapahtuma on siis historiallinen ja mitä siitä seuraa, tulee olemaan myös hyvin merkityksellistä. Millä tavalla EU muuttuu vai muuttuuko, entä miten Iso-Britannian talous tulee jaksamaan eron jälkeen? Kiinnostavaa on myös seurata elämää ylipäätänsä saarivaltakunnassa. Saarivaltakunnassa asuneena ja työskennelleenä allekirjoittaneella on erityistä mielenkiintoista Iso-Britannian asioihin. Jos koskaan ruusuisen punaisia laseja maan suhteen on edes ollut, ne kaikkosivat ensimmäisten viikkojen aikana -90-luvun Lontoossa. Uteliaana haluan kaivaa itse asioista tietoa.

Syksyn ja loppu vuoden 2019 aikana tulee olemaan oman alansa asiantuntijoiden haastatteluja, jotka avaavat omalta osaltaan miten asiat ovat, mitä haasteita on paraillaan ja mitä tulee olemaan. Koska The Mäkelä on hyvin pieni mediakanava ja olemme kaikista poliittista ja muistakin järjestöistä riippumattomia ovat rerussimme hyvin rajalliset. Tästä syystä keskitymme käsittelemään pientä määrää teemoja mutta sukellamme niiden sisälle kertoaksemme perinteistä mediakanavaa enemmän asioista.

Jyrki Mäkelä

Jyrki Mäkelä.

Leave a Reply