Iso-Britannia Euroopan Unionissa – Ympyrä Sulkeutuu Osa I

The Mäkelä julkaisee juttusarjan liittyen Iso-Britannian suhteeseen Euroopan Unioniin. Tekemällä katsauksen historiaan on helpompi ymmärtää nykyisyyttä. Toivomme sinulle antoisia lukuhetkiä.

Tätä kirjoittaessa elämme elokuun toisen viikon loppupuolta 2019 ja näyttää vahvasti siltä, että Iso-Britannian tulee eroamaan Euroopan Unionista. Tulee siis tapahtumaan Brexit. Eropäivä on 31.10.2019. Tämä artikkelisarjan ensimmäinen osa kertoo miten tietyt historialliset tapahtumat vaikuttivat Iso-Britannian ja Ranskan välisiin suhteisiin – ja sitä kautta Iso-Britannian ja Euroopan Union väliseen suhteeseen.

Muistin virkistyksesksi on hyvä vierailla historian sivuilla. Kun katselee Iso-Britannia ja Euroopan Unionin yhteistaivalta, historia on todellakin mielenkiintoinen ja jälleen kerran todistaa sen, että pienelläkin yksittäisellä tapahtumalla tai lauseella voi olla hyvinkin kauas kantoiset vaikutukset.

Dunkirk

Vuoden 1940 kesäkuun alkupuolella Toinen Maailmansota riehui valtoimenaan Euroopanssa ja Ranska oli kovaa vauhtia luhistumassa Hitlerin johtaman Saksan salamasodan (blitzkriegin) musertamana. Ranskan apuna Saksaa vastaan sotineet Brittijoukot ja niiden mukana 100 000 ranskalaista sotilasta oli evakuoitu Dunkirkista toukokuu 26. – 4.6. välisenä aikana. Ensimmäinen juopa sodan jälkeen Ranskan presidentiksi nousseen Charles de Gaullen ja Iso-Britannian välille tuli ehkä jo siinä vaiheessa, kun Dunkirkin evakuointi operaatiota, koodinimeltään Operaatio Dynamo oltiin suunnittelemassa. Dynamosta ei annettu vihiä nimittäin ranskalaisille. Tämä aiheutti säröä ranskalaisten ja brittien välille.

Kuusi tapaamista kesäkuussa Ranskassa

Iso-Britannian pääministeri Winston Churchill läheisimpien avustajien ja virkamiesten kanssa tapasi kesäkuun ensimmäisinä päivinä ranskan johdon kuusi kertaa ennen Ranskan lopullista luhistumista. Viimeiseksi jäänyt tapaaminen, joka oli 13.6. Tourin lentokentällä, osoittautui negatiivisessa mielessä kauas kantoiseksi. Brittien delegaatiossa Churchillin lisäksi olivat mukana kenraali Ismay, Lordi Halifax, Lordi Beaverbrook, Sir. Alexander Cadogan ja mukaan liittyi myös kenraalimajuri Spears. Etenkin Spearsin ja ranskalaisen marsalkka Pétain välit olivat hyvin viileät tuossa vaiheessa. Ranskalaiset olivat menettäneet taistelutahdon ja brittien vaatimukseen taistella Pariisin tuhoon saakka ranskalaiset eivät lämmenneet. Sitä vastoin Pariisi oli julistettu avoimeksi kaupungiksi. Tunnelma tuossa viimeiseksi jääneessä tapaamisessa oli kireä. Ranskalaiset vaativat Yhdysvaltojen pikaista apua. Sellaista ei ollut kuitenkaan tulossa. Briteiltä vaadittiin puolestaan isompaa ilmatukea saksalaisten viivyttämiseksi. Britannia oli kuitenkin jo valmistautumassa sodan seuraavaan vaiheeseen, taisteluun Britanniasta. Ransakan pääministeri Reynaud kyllä ymmärsi täysin Britannian päätöksen jatkaa taistelua mutta Ranska jatkaisi taistelua vain jos sillä olisi realistisia mahdollisuuksia menestyä.

Kielellisestä väärin ymmärryksestä johtuen Ranskalaisten Paula Baudouin (korkea-arvoinen virkamies) ymmärsi väärin Winston Churchillin lauseen; “Je Comprends”, kun ranskalaiset kertoivat halustaan neuvotella aselevosta Saksan kanssa. Vastauksen oli tarkoitus tähdentää Churchillin ymmärtävän vaikean tilanteen johon pääministeri Reunaud oli Baudouin laittanut. Kun kenraali de Gaulle kuuli Baudouinin välittämän väärin ymmärretyn viestin, oltiin ranskalaisten puolella shokissa. De Gaulle kuului nimittäin siihen joukkoon ranskalaisia, jotka eivät olleet valmiita luovuttamaan. De Gaulle ja muut ranskalaiset ymmärsivät Churchillin johtaman Britannna olevan helposti luovuttavia. Jotta ironia olisi täydellistä, Charles de Gaulle käytti itse ilmaisua “Je vous ai compris” pitäessään 1958 kuuluisan Algerian tilannetta koskeneen puheensa. Puhe otettiin vastaan siten, että de Gaulle on Algerian Ranskan alaisuudessa pysymisen puolella mutta hän tarkoitti, että hän on aloittanut toimenpiteet Algerian irrottamiseksi Ranskasta. Ero oli siinä, että de Gaulle puhui omaa äidinkieltään ja Churchill ei ollut täysin tietoinen lauseen merkityksestä.

Lounas Carltonissa

Kesäkuun 15. Päivänä 1940 pidettiin Lontoossa Carlton klubilla lounastapaaminen, jonka aiheena oli yhdistää Iso-Britannia ja Ranska unionilla. Läsnä olivat Halifax, suurlähettiläs Corbin ja Sir. Robert Vansittart. Ehdotuksen sisältönä oli, että mailla olisi yhteinen sota kabinetti, yhteiset asevoimat, kansalaisuus ja ehkä myös monikielinen parlamentti. Yksi motiivi tälle idealle oli saada ranskalaiset jatkamaan eteenpäin. Huimaa tuossa oli jo pelkän idean lisäksi, että juuri ja juuri 300 sanaa käsittävä dokumentti olisi yhdistänyt Iso-Britannian ja Ranskan valtion noin vain.

Hyväksynnän asialle antoivat Churchill, Halifax, Vansittart ja ranskalaisista suurlähettiläs Corbin, 1950 luvun moninkertainen pääministeri René Pleven ja Jean Monnet, jota voidaan pitää Euroopan Unionin perustamisen arkkitehtina.

Idea Britannian ja Ranskan välisesä unionista oli Britannian puolelta varsin hätäisesti laadittu ja yksi sen motiivi oli rauhoitella Ranskaa, jossa kiukku Britanniaa kohtaan kasvoi. Ranskassa kun katsottiin Britannian estävän Ranskaa aloittamasta rauhanneuvotteluja ja toisaalta torpattiin resurssien antaminen sotimisen jatkamiseen Saksaa vastaan.

Marsalkka Pétain piti ajatusta moisesta unionista ruumiiden fuusiona. Pääministeri Reynaud ei saanut vietyä ehdotusta läpi omassa kabinetissaan ja 16.6.1940 Ranska antautui Saksalle. Iso-Britannia oli nyt käytännössä yksin Hitlerin massiivista Saksan armeijaa vastaan joka oli valmistautunut vuosia sotaan.

Operaatio Oranissa

Ranskan antautuessa Saksalle, Britannian huolenaiheena oli ranskalaisten sotilasalusten joutuminen Saksalle. Britanniassa ymmärrettiin täysin taistelun Britanniasta olevan ovella.

Ranskalaisten kanssa neuvoteltiin sikäläisten sotilasaslusten luovuttamisesta Iso-Britannialle. Ranskalaisille laivoille annettiin neljä vaihtoehtoa, 1) jatkaa taistelua saksalaisia vastaan 2) Viedä alukset johonkin Iso-Britanniaan satamaan 3) kuljettaa alukset satamaan Länsi-Intiassa 4) Upottaa alukset. Ellei alus suorittaisi mitään näistä yllä mainituista, britit upottaisivat alukset pommittamalla. Churchill sai helposti kabinetin tuen asialle. Kaikkiaan 200 ranskalaista sotilasaslusta oli valmiiksi Britannian vesistöalueella, joten niiden haltuun ottaminen oli vaivaton toimenpide lukuunottamatta yhtä pientä kahinaa, jossa yksi brittisotilas ja kolme ranskalaista sai surmansa. Churchillin antama käsky kertoo hänen loistavasta tilannetajusta ja järkähtämättömästä kylmäpäisyydestä tehdä hyvin vaikeita päätöksiä kansakunnan hyväksi.

Vastenmielisesti käskyyn suhtautunut amiraali Sommerville joutui turvautumaan hävitys vaihtoehtoon Oranissa. Sinnikkäät neuvottelut ranskalaisen amiraalin kanssa eivät tuottaneet tulosta, joten Sommervillelle ei jäänyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin antaa käsky tuhota Oranissa olleet ranskalaiset alukset laivasto ja ilmatulituksella. Välikohtauksessa sai surmansa 1 299 ranskalaista merisotilasta ja 350 haavoittui. Tapahtuma aiheutti vuosikausien hyvin syvän arven Iso-Britannian ja Ranskan välille.

*Lähde: Churchill (elämänkerta teos), Roy Jenkins 2002.

Kuva: @Imperial War Museum BU 1292

Jyrki Mäkelä

Jyrki Mäkelä.

Leave a Reply