Menetetty Itäinen Helsinki

Viime aikoina olemme saaneet lukea ja kuulla nuorisojengien aiheuttamista ongelmista erityisesti Vuosaaressa. Itäisen Helsingin, (johon Vuosaarikin kuuluu), huolestuttava kehitys on ollut nähtävissä vuosia. Asuin itse jonkin aikaa Mellunmäessä 2000-luvun alussa. Koko itäisellä Helsingillä on oli jo tuolloin huono maine. Tuo maine oli kuitenkin vielä tuohon aikaan osittain liioiteltua. Toki alueelle oli jo siihen aikaan pesiytynyt väkeä joka aiheutti erilaisia järjestyshäiriöitä. Meno oli kuitenkin tähän päivään verrattuna varsin rauhallisista. Mellunmäessä asuessa asioin hyvin paljon Itäkeskuksessa ja tuli joskus käytyä Vuosaaressakin.

Kulttuurishokki

Muutin Mellunmäestä syksyllä 2000 pois. En käynyt itse asiassa koko itäisen Helsingin alueella, kunnes eräs kollegani kutsui minut käymään Itäkeskuksessa olleeseen toimipaikkaansa joskus 2012-13 talvella. Täytyy sanoa, että kulttuurishokki oli varsin vaikuttava. Ennen kuin joku älähtää, olen kokenut kulttuurishokin aiemminkin. Iso kulttuurishokki oli kun muutin -90-luvulla ensimmäiseltä Englannin turneeltani takaisin Suomeen. Takaisin paluu oli todellinen kulttuurishokki. Englantiin sopeuduin valkohai hylkeitä kuhiseviin vesiin. 12 vuodessa itäinen Helsinki oli muuttunut ghettomaiseksi alueeksi, joka oli silminnähden levoton.

2019 heinäkuu

Pieni tyttäremme jouduttiin heinäkuuksi sijoittamaan aina Mellunmäen perukoille saakka, aivan toiselle puolella kaupunkia, koska hänen päiväkotinsa oli heinäkuun suljettuna. Suhtauduin neljän tunnin päivittäiseen ramppaamiseen kotimme ja päiväkodin välillä urheilullisena haasteena. Olin samalla utelias näkemään missä tilassa itäinen Helsinki tänä päivänä näyttäytyy. No, alueen kehitys oli silmin nähden mennyt yhä huonompaan suuntaan. Harmittojen “vanhan hyvän ajan spurgujen” (viinaan menevä mies tai nainen) tilalle oli ties missä aineissa pörräävää väkeä, aivoimen vihamielisesti lasten rattaita työntävää vanhempaa killuvia silmäpareja. Olen vuosia sitten työskennellyt jonkin verran kriisialueella, jossa äärimmäisen väkivallan uhka kaikissa mahdollisissa olomuodoissaan oli todellinen ja läsnä 24/7, Siellä se oli ok, se kuului “pelin henkeen”. Siitä tunteesta jonka kulkeminen itäisessä Helsingissä aiheutti en sen sijaan pitänyt lainkaan. Minkään alueen ei tulisi aiheuttaa moista tunnetta harmittomassa liikkujassa päiväsaikaan olipa alueen nimi mikä tahansa. Aivan varmasti tämä kirjoitus saa osan ihmisistä kiljumaan raivosta ja heittämään ilmoille ties mitä kommentteja. Heillä on siihen tietysti oikeus mutta en halua olla tästä asiasta hiljaa, etenkään kun viime aikoina etenkin Vuosaaren suunnalla on ollut ongelmia väkivaltaisesti käyttäytyvistä nuorisjengeistä.

Vuosaari Here We Go

Hiljattain olemme siis saaneet kuulla kuinka nuorisojengit, joissa ikäjakauma on 10-20-vuotta, ovat aiheuttaneet turvallisuushäiriöitä. On hajotettu, sotkettu paikkoja ja mikä pahinta, käyttäydytty hyvin uhkaavasti ja väkivaltaisella tavalla kaikessa rauhassa kaupungilla liikkuvia kanssaihmisiä kohtaan. Onneksi vielä on selvitty ilmeisesti pahemmilta selkkauksilta mutta ainakin osassa tapauksissa, ainekset ovat olleet hyvinkin äärimmäiseen katuväkivaltaan. Tässä kohtaa tarkoitan sen kaltaista katukävikaltaa joka on valitettavasti ollut arkipäivää jo vuosia länsinaapurissamme Ruotsissa sen lukuisissa kaupungeissa. Siellä on jo kauan ollut ns. “no-go alueita”. Noille no-go alueille ei ole edes pelastusviranomaisilla mitään asiaa ilman järeitä poliisisaattueita, sillä väkivalta rehottaa avoimena ja hyvin rumana. On varsin helppo nähdä, että meillä Suomessa tiettyjen alueiden kuten itäisen Helsingin alueiden, Mellunmäki, Vuosaari, Kontula ja Itäkeskus kehitys on kovaa vauhtia menossa samaan suuntaan kuin Ruotsissa on menty. Mitä ongelmille siis tehdään? Se on maamme hallituksen ja eduskunnan käsissä pitkälti, oma osansa on myös kaupunkien viranomaisilla. Pidetäänkö päät pensaissa, joissa ne tällä hetkellä suurelta osin tuntuvat olevan vai tehdäänkö asialle jotain?

Pelko

Viime viikolla sain yhteyden kahteen nuorisojengien toiminnan keskelle tai sitä todistaneeseen ihmiseen. He olivat halukkaita kertomaan kokemastaan. Toinen oli joutunut yhden tällaisen hyvin uhkaavasti käyttäytyvän nuorisojengin ahdistamaksi. Hän kertoi olevansa huolissaan etenkin lastensa turvallisuudesta. Toinen perui yllättäen haastattelunsa. Rivien välistä oli luettavissa, että nämä nuorisojengit ovat saaneet ihmiset jo käyttämään itsesensuuria, eli ei uskalleta puhua asiasta julkisesti. Kehitys on huolestuttava. Rauhantilassa elävässä maassa ei kenenkään pitäisi pelätä oman tai läheistensä terveyden tai hengen puolesta vaikka kuinka heittäisi kritiikkiä jotakin yksittäistä henkilöä, ryhmää tai instituutiota kohtaan. Vaikeneminen on toki helppo henkilökohtainen ratkaisu mutta se vain ruokkii ongelmien eskaloitumista. Missä ongelma, siihen on olemassa myös ratkaisut ja “kissa on nostettava pöydälle.”

Jyrki Mäkelä

Jyrki Mäkelä.

Leave a Reply