Totuus Vuosaaresta

Viime aikoina olemme saaneet lukea ja kuulla kuinka Vuosaaressa on ollut uhkaavia tilanteita varsin isojen aggressiivisesti käyttäytyvien nuorisojoukkojen toimesta. Näissä porukoissa ikähaitari on kuvattu olevan 10-20 vuoden välillä. On tultu tönimään, piiritetty ja uhkailtu sanallisesti.

Tänään olemme saaneet lukea Helsingin Sanomista Vuosaaresta tehdyn artikkelin, joka antaa kuvan aurinkoisen rauhallisesta, suorastaan seesteisestä asuinalueesta. Helsingin Sanomien jutusta oikein tihkui sokeri.

Mikä on totuus?

Eittämättä herää epäilys, että joku ei nyt kerro totuutta, joku haluaa maalata mielikuvituksellisen kuvan mitä tuossa itäisessä Helsinkiin kuuluvassa kaupunginosassa oikein tapahtuu? Vai onko kysymys laiskuudesta, haluttomuudesta ottaa selvää asioiden oikeaa laitaa? Vai onko asia niin, että Vuosaaren sisällä on toisistaan hyvin poikkeavia asuinalueita? Heitän tähän pienen välitarinan Saksan Wiesbadenista vuodelta 1998. Siskoni asui tuolloin tuossa Keskisen Saksan kaupungissa, joka on suurinpiirtein samaa suuruusluokkaa kuin meidän kotoinen Helsinkimme. Kävelimme eräänä päivänä, siis keskellä kirkasta päivää kaupungin kaduilla. Yhtäkkiä siskoni miesystävä sanoi, “meidän ei ole turvallista mennä tuonne alueella,” osoittaen sormella mitä aluetta hän tarkoitti. Hämmästelin ummikkona, että minkä vuoksi? Hän kertoi sitten alueen tarinan, joka kieltämättä oli varsin pysäyttävä ja ajatauksia herättävä. Ko. alueen väestörakenne oli 1:1000. Yhtä saksalaista kohden oli 1000 turkkilaista. Ei turkkilaisena alueella ei ollut yksinkertaista järkevää liikkua, ellei halunnut joutua väkivallan uhriksi. Onko Vuosaarelle ja joillekin asuinalueille kenties Helsingssä käymässä kuin Wiesbadenille?

Se totuus?

Kokoomuslainen Helsingin kaupungin valtuuston jäsen Atte Kaleva, joka on turvallisuus- ja terrorismiasiantuntija on viimekin aikoina ansiokkaasti kirjoittanut ylipäätänsä itäisen Helsingin huolestuttavasta kehityksestä. Itäisen Helsingin kehitys on alkanut muistuttamaan eräitä läntisen naapurimaamme Ruotsin ongelmalähiöitä. Meillä tilanne ei ole vielä ihan niin paha kuin noissa Ruotsin ongelmalähiöissä, kehitys on kuitenkin jokaisen valveutuneen ihmisen nähtävissä ja todettavissa. Vai olenko aivan väärässä? Onko totuus jotain muuta? Onko Vuosaari ja ylipäätänsä itäinen Helsinki ghettoutumassa kovaa vauhtia? Mitä se mahdollisesti on? Haluaisimme kuulla erityisesti vuosaarelaisilta itseltään kuinka he asian näkevät. Ehkä joku siellä suunnalla asuva kommentoi omista kokemuksistaan?

Kuva: Photo Sergey Aleluhin – Dreamstime.com

Jyrki Mäkelä

Jyrki Mäkelä.

Leave a Reply